open/close

Euroopan tavaraliikenne kesällä 2020

Tuleva kesä tulee olemaan poikkeuksellinen koronaviruspandemiasta johtuen. Lisäksi lomakauden vaikutukset ja kansalliset arkipyhät on hyvä huomioida kuljetuksia suunnitellessa.

DSV trailer

Tuleva kesä tulee olemaan monessa mielessä poikkeuksellinen, mutta haluamme muistuttaa asiakkaitamme muutamista seikoista, jotta kesän logistiikka sujuu tarpeita ja odotuksia vastaavasti. Vaikka pandemian perusteella luotuja rajoituksia puretaan jo monissa maissa, on logistisia pullonkauloja edelleen. Laivaliikenne ei ole normaalia ja tiukemmat turvatoimet hidastavat työskentelyä esimerkiksi lastauspaikoilla ja terminaaleissa.

Lue lisää koronaviruspandemian vaikutuksista kuljetuksiimme
On oletettavaa, että tänä vuonna lomakauden turistiliikenne on normaalia rauhallisempaa ja vaikutukset mm. ruuhkiin jäävät vähäisemmiksi. Mutta varsinkin loppukesän turistien liikkeitä on mahdotonta vielä ennustaa. Voi olla, että Euroopassa nähdään kuitenkin tutut jonot moottoriteillä ja lautoilla elokuussa.

Juhannus tuo aikatauluihin poikkeuksia. Lisäksi useissa Euroopan maissa on kesällä kansallisia juhlapäiviä, jotka lyhentävät työviikkoja. Teemme parhaamme ennakoidaksemme kesän poikkeusolosuhteet, jotta kuljetuksemme sujuisivat koko lomasesonginkin ajan mahdollisimman normaalisti. Toivomme kuitenkin, että otatte asian huomioon omia toimitusaikataulujanne suunnitellessanne.

Tutustu tarkemmin kesän aikatauluihin