open/close

DSV on avainasemassa Winledin kansainvälistymissuunnitelmissa

Vuonna 2009 perustettu suomalainen valaisinyhtiö Winled Oy kasvaa voimakkaasti. Kun kävi selväksi, että omat varastotilat eivät enää riitä, eikä niiden laajentaminen palvelisi yhtiön kansainvälistymistavoitteita, etsittiin kumppaniksi logistiikkayritystä, joka pystyy huolehtimaan tavaroiden toimituksista ja varastoinnista myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kilpailutuksen jälkeen kumppaniksi valikoitui DSV.

Winled Oy valmistaa ja myy valaisimia sekä suunnittelee valaistusratkaisuja. Yritys valmistuttaa pääosan tuotteistaan sopimustoimittajillaan. Valmistajia on päälle toistakymmentä. Komponentteja, kuten virtalähteiden sisällä olevaa elektroniikkaa, hankitaan eri puolilta maailmaa. DSV:n kansainvälinen verkosto ja osaaminen, paikallinen päätöksenteko sekä joustavuus toimia räätälöidysti vaikuttivat valintaan.

Vienti on vielä vähäistä, mutta kansainvälistymissuunnitelmat ovat jo pitkällä. Siinä hyödynnetään digitalisaatiota uusin keinoin. Winled on kehittänyt markkinoiden suosituimpaan arkkitehtien ja rakennussuunnittelijoiden käyttämään tietomallinnuspohjaiseen suunnitteluohjelmaan (Revit® Architecture) täysin uuden lisäosan nimeltään LIGHTS. Täysin vastaavaa toista sovellusta ei markkinoilta löydy.


Olemme keränneet Revitiä käyttävien arkkitehtien tietoja ympäri maailmaa. Kun suunnittelijat alkavat käyttää ohjelmistoa lisäosan kanssa, pystyvät he lisäämään suunnittelemiinsa kohteisiin Winledin valaisimia. Kun suunnitelmat päätyvät rakennusvaiheeseen, tilataan myös suunnitelman mukaiset Winledin valaisimet. Silloin käynnistyy varsinainen vienti. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmiemme mukaan, uskon liikevaihtomme yltävän jo 30 miljoonaan euroon tilikaudella 2020

                  Toimitusjohtaja, Ville Reijasalo

winled lighting

Jos ja kun Winledin maailmanvalloitusstrategia onnistuu, myös vientikuljetuksille löytyy kysyntää.

‒ Tämä yhteistyö on alun perin lähtenyt liikkeelle One DSV -ajatuksella, jossa DSV:n kaikki yksiköt ovat yhdessä miettineet miten palvella asiakasta parhaiten. DSV Solutionsin lisäksi Winled on hyödyntänyt myös DSV Air & Sean sekä DSV Roadin palveluita, Toni Palmumaa, DSV Solutionsin myyntijohtaja, toteaa.
‒ Vanhan varaston ahtauden lisäksi muita tärkeitä kriteereitä ulkoistukselle olivat kustannussäästöt ja toimitusvarmuus. Logistiikka on meille hirveän tärkeää ja toimitusvarmuus yksi tärkeimmistä kilpailueduista. Siksi myös logistiikkapartnerilta odotetaan täsmällisyyttä. Keräilyvirheisiin tai viiveisiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Tässäkin on tapahtunut edistystä vanhaan verrattuna. Teimme myös uudenlaisia varastointiratkaisuja integroidessamme toiminnanohjausjärjestelmiämme, Reijasalo kertoo.

Noin 80 prosenttia varastoitavista tuotteista saapuu konteissa, loput tuodaan lentorahtina. Myös jakelu Suomessa toimii DSV:n kautta. Lähetyksiä on toistaiseksi vielä noin parikymmentä päivittäin. Kun toiminta kasvaa, tulevat lähetysmäärät vuosikymmenen loppuun mennessä olemaan todennäköisesti jo kymmenkertaiset. Lisäpalveluihin kuuluu näytteiden hallinnointia ja yhdistelyä tilauksiin (cross docking) ja osa tuotteista vaatii hieman tarkempaa pakkaamista. Lisäksi tarkoituksena on kouluttaa varastohenkilökuntaa tekemään saapuville tuotteille laaduntarkastuksia.

‒ Yhteistyömme on koko ajan parantunut, kun olemme oppineet tuntemaan toistemme toimintatapoja. Tämä on ollut oppimisprosessi molemmille. Nyt olemme päässeet mielestäni suorituksessa kiitettävälle tasolle, ja uskon sen parantuvan edelleen, Reijasalo vakuuttaa.

winled

Winled Oy lyhyesti

Perustettu: 2009
Kotipaikka: Tampere
Liikevaihto 2016: 2,7 miljoonaa euroa
Henkilöstö: 19
Omistus: Kokonaisuudessaan yli 300 omistajaa
Toimiala: Valaisimien valmistus ja myynti sekä valaistussuunnittelu

Hyödynnämme evästeitä tilastoinnissa sekä parantaaksemme sivustolla vierailevien käyttökokemusta. Liikkuminen sivustolla tarkoittaa samalla evästeiden hyväksymistä Lisätietoa voit lukea Evästeet-sivulta Close
Pyydä tarjous