open/close

Myyntiedustaja tuntee asiakkaan tarpeet

Myyntiedustajan työ on liikkuvaa ja kuljettaa Janne Alaluusuaa asiakkaiden luokse ympäri Etelä-Suomea.

Janne AlaluusuaJanne Alaluusua kuuluu jo DSV:n vakiokalustoon. Aikoinaan Janne tuli DSV:lle kesätöihin liikennekoordinaattoriksi ja onkin sitten viihtynyt talossa jo 15 vuotta.
Janne opiskeli logistiikkaa ja kansainvälistä kauppaa, joten työpaikka logistiikka-alalta oli selvä valinta.

”Opiskelu oli oikeastaan vain pintaraapaisua logistiikan eri osa-alueista, mutta antaa toki hyvän perustan. Vasta työ on opettanut kunnolla ymmärtämään logistiikkaa.”

Oltuaan eri liikenteissä liikennekoordinaattorina vuosikausia, Janne kaipasi vaihtelua. Myyntityö kiinnosti ja Janne ajatteli, että hänellä voisikin sosiaalisuutensa ja liikennetaustansa ansiosta olla annettavaa. Nyt Janne on myynyt maantiekuljetuspalveluita kolmisen vuotta.

”Ensimmäisen vuoden opettelin hommia indoor-myyjänä. Vastailin asiakkaiden kyselyihin, tein tarjouksia ja oli minulla jo jonkin verran myös omia nimettyjä asiakkaita. Siitä sai oikein hyvän pohjan siirtyä kenttämyyntiin.”

Myyntiedustajana Janne on päässyt laajentamaan reviiriään asiakkaiden maaperälle. Asiakastapaamiset pitävät Jannen paljon liikenteessä, mutta työ on myös muuttunut entistä monipuolisemmaksi.

”Pidän työstäni. Päivät ovat erilaisia, työ on monipuolista ja liikkuminen on mukavaa. Erilaiset asiakkaat vaativat erilaisia ratkaisuja, ja se tuo mukavaa haasteellisuutta. Alkukankeuden jälkeen myös esiintymiseen on tullut lisää varmuutta. Ja sehän tietenkin auttaa, että osaa asiansa.”

Asiakastapaamisten lisäksi myyntityötä tehdään paljon myös toimistossa muun muassa kyselyiden, tarjousten ja uusasiakashankinnan parissa. Janne työskentelee Vantaalla DSV:n uudessa logistiikkakeskuksessa, jossa toimiston tilat ovat pääasiassa avokonttoria.

”Avokonttorissa on hyvät puolensa. Koko ajan pysyy ajan tasalla, mitä ympärillä tapahtuu, ja välillä voi lainata myös kaverin aivoja. Toisaalta myös etätyö sopii myyntiin erinomaisesti. Usein etäpäivät menevätkin puhelimessa, kun puheluihin voi keskittyä kaikessa rauhassa.”

Janne viihtyy hyvin DSV:llä ja on tyytyväinen, että isossa talossa on mahdollista päivittää osaamistaan ja vaihtaa myös työtehtäviään.”Myynnissä tunnen olevani vielä vasta-alkaja. Kyllä tässä opittavaa ja haasteita piisaa pitkäksi aikaa!”