open/close

Janette Pokkinen, Young DSV Trainee

Janette Pokkinen lähti epäröimättä mukaan Young DSV -koulutusohjelmaan.

Janette PokkinenJanette Pokkinen aloitti uransa DSV:llä ensin työharjoittelussa ja sitten kesätöissä liikennekoordinaattorina Hollannin, Belgian, Iso-Britannian ja Irlannin vientiliikenteissä. Janette siirtyi vakituiseksi liikennekoordinaattoriksi Ranskan, Espanjan ja Portugalin vientiliikenteisiin, joita saikin perehdytyksen jälkeen hoitaa itsenäisesti.

Janette tarttui epäröimättä tilaisuuteen, kun mahdollisuus Young DSV -koulutukseen avautui. Hän läpäisi pääsytestit ja täytti vaadittavat kriteerit, ja aloitti Young DSV Academyn kolmannella vuosikurssilla n. 25 nuoren kansainvälisessä joukossa.

Teoriaopetusta on 1,5 vuoden aikana yhteensä 8 viikkoa, ja ne toteutetaan viikon mittaisina jaksoina Tanskan pääkonttorissa Hedehusenessa.

”Viikot ovat työntäyteisiä. Viitenä päivänä tulee paljon uutta asiaa ja tehdään haastavia tehtäviä. Jokaisen viikon jälkeen saadaan myös kotitehtäviä seuraavaksi kerraksi.”

Kun Academyn 8 teoriamoduulia on käyty läpi, edessä on vielä loppukoe ja lopputyö.

”Vaikka opiskelu on vaativaa, kasvattaa se motivaatiota ja sitouttaa omaan työhön. On myös hienoa ja palkitsevaa tutustua uusiin ihmisiin ympäri maailmaa.”

Eri maiden erot tulevat myös hyvin esiin koulutuksessa. ”On ollut kunnia olla Suomen DSV-lähettiläs Young DSV Academyssa.”

Tällä hetkellä Janette työskentelee Euroopan veto-osastolla ulkomaan ajojärjestelijänä. Työpäivät ovat vaihtelevia ja monipuolisia. ”Minulla on oma paketti, josta vastaan. Jos homma ei hoidu, se myös näkyy heti. Toisaalta saan itse jaksottaa omaa työtäni. Ja vastuu lisää myös motivaatiota.”

Young DSV -koulutuksen ansiosta Janette on saanut tutustua DSV:n eri osastoihin ja töihin monipuolisesti.

”Koulutus antaa hyvät mahdollisuudet todella monenlaisiin tehtäviin DSV:llä ja logistiikka-alalla.”